Kesäkuussa  2021 julkaisimme blogin otsikolla ”Lemmikkien omistajien erot ja omistajien haastavat persoonat”. Kirjoitus on saanut paljon palautetta. Eniten kysymyksiä on herättänyt kissan lopullinen kohtalo. Palauttiko nainen koskaan kissaa miehelle?

Tässä blogissa kerron, miten tarinassa lopulta kävi. Etenkin haluaisin kiinnittää huomiota siihen, miten asia hoidettiin naisen ja hänen asianajajansa toimesta.

Tyylille uskollisena nainen saneli päivämäärän, jolloin kissa palautetaan. Hän ilmoitti, että palautus toteutetaan siten, että kissa laitetaan taksiin ja kuljettaja tuo eläimen miehen kotiin. Nainen varsin hyvin tiesi, että kissa oli pentuna ollut paljon yksin kotona, joten se oli hyvin turvallisuushakuinen. Mies ilmoitti naisen asianajajalle, että taksin käyttäminen ei ole sovelias tapa toimia, vaan jonkun kissalle tutun henkilö olisi toimitettava se kotiin. Asianajajan vastaus oli tyly todeten, että hän ei näe taksikuljetuksessa ongelmaa, koska nainen oli kuitenkin ilmoittanut luovutukselle tietyn päivän.

Seuraavaksi nainen ilmoitti, että kissa olisikin luovutettava sovittua päivää aikaisemmin naisen elämänmuutoksen takia. Hän ilmoitti uuden luovutuspäivän, mutta aikataulu ei onnistunut miehelle. Mies ei pystynyt palaamaan kotiin ja hoitamaan kissaa varten tehtäviä valmisteluja äkillisellisesti. Kaikki asiaa seuranneet olivat järkyttyneitä naisen ja tämän käyttämän asianajotoimiston tavasta toimia tilanteessa.

Mies ei itse ollut työpaikallaan vaan yli sadan kilometrin päässä aikomukseen palata työpaikalleen vasta viikkojen päästä. Eräänä päivänä miehelle soitettiin toimistolta, jossa hätääntynyt harjoittelija kertoi, että hetki sitten ovikello oli soinut. Harjoittelija oli ihmetellyt asiaa, koska tapaamisia ei oltu sovittu päivälle. Kun hän avasi oven, takana ei ollut ketään. Rapusta kuuluivat vain pois kiirehtivät askeleet.

Harjoittelija kummasteli tyhjää rappua hetken, kunnes huomasi kissan kantolaukun jaloissaan. Laukkuun oli laitettu mukaan saatesanat ”Toimitus XX:lle ..”. Harjoittelija ei tiennyt asiasta mitään ja oli jopa peloissaan tilanteessa. Mistä ihmeestä oli kyse? Soitettuaan miehelle, hän sai kuulla kissan tarinan. Mies alkoi tehdä järjestelyjä saadakseen toimistolle jonkun pelokkaalle kissalle tutun henkilön, koska ei itse päässyt välittömästi tulemaan paikalle. Hetken päästä naisen asianajajalta tuli lyhyt sähköpostiviesti: ”kissa toimitettu toimistolle”.

Onneksi toimistolla sattui olemaan henkilö paikalla, sillä korostan, että korona- ja etätyöaikana, tämä ei ole itsestäänselvyys. Kissan jättäminen oman onnensa nojaan helteisenä päivänä erittäin kyseenalaisin toimintatavoin olisi voinut vaarantaa kissan terveyden. Tai vähintään aiheuttaa suurta järkytystä pienelle eläimelle.

Kun mies järkyttyneenä tiedusteli naisen käyttämän asianajotoimiston omistajalta perusteluja heidän ja heidän päämiehensä toimintatavalle, asianajaja totesi seuraavasti:

”Päämiehen ratkaisu kissan luovutuksessa on siten täysin ymmärrettävä. Kissaa ei jätetty ”oman onnen nojaan”, vaan vastaanottajan paikallaolosta varmistuttiin. Sait heti tiedon luovutuksesta. Dramatisointisi on ylimitoitettua ja tarkoitushakuista. Emme voi voi hyväksyä tapaasi käyttää lemmikkieläintä välikappaleena riidanlietsonnassa.”

Kritiikille altista tapauksessa on naisen avustajan toimiston käsitys moraalista tilanteessa. Toimisto mainostaa itseään iskulauseella “asiantuntevaa ja tehokasta palvelua …..”. Toki tämä toimintatapa vastaisi lupausta mutta , kysyisin, missä on empaattisuus ja huoli eläimen hyvinvoinnista ja tunteista. Lakimies ei voi säännellä asiakkaansa toimintaa, mutta on ilmeistä, että tässä tapauksessa se oli yhdessä sovittu hänen oikeudellisen avustajansa kanssa ja saanut avustajan täyden tuen.

Asianajajan vastauksessa huomio kiinnittyy myöskin toiseen mielenkiintoiseen psykologiseen asiaan. Kuten kesäkuun blogissa olemme kuvanneet, tässä tapauksessa on nainen on juurikin käyttänyt kissaa riidan välikappaleena. Nyt naisen avustaja viestissään toteaa, että ”emme voi voi hyväksyä tapaasi käyttää lemmikkieläintä välikappaleena riidanlietsonnassa.”  Psykologinen termi toiminnalle on projisointi, eli oman kielteisen käytöksen heijastaminen toisen käytökseen. Tällainen käytös on tyypillistä erityisesti tietyille persoonallisuuksille.

Kun tätä tapausta pohtii, tulee väistämättä mieleen tapaukset, jossa vastasyntynyt lapsi jätetään tuntemattoman oven taakse löytäjän toimenpiteiden varaan. Miten me arvioimme tällaisen henkilön toimintaa? Mikäli henkilöllä on vielä apunaan oikeudellinen avustaja, miten tämän lakimiehen ammatillista toimintaa tulisi arvioida? Vaikka kyse olikin eläimestä, ydin lienee siinä, että toimintatavan moraalin määrittelee se ihminen, joka toimii näin tai on sitä tukemassa. Oli kohteena eläin, ihminen tai mikä tahansa.

Tarina sai kuitenkin onnellisen lopun ja kissa pääsi kotiin tutun isäntänsä ja koiraystäviensä luokse. Kissa ei tiettävästi ollut myöskään ulkoillut pitkään aikaan ja kaipasi tutulle pihalle isäntänsä kanssa. Ennen hyvin itsenäinen kissa haki nyt jatkuvasti turvaa. Se halusi tehdä selväksi, että enää häntä ei jätetä.

Tämän kissan tarina siis saisi onnellisen lopun. Jätän myös lukijan arvioitavaksi naisen ja avustajana käytöksen ja toimitavan suhteessa tähän tuntevaan ja elävään olentoon – kissaan. Käsitykseni mukaan on selvää, että ihmisten käytöstä emme voi muuttaa ja jos se saa tukea vielä henkilön omalta avustajalta niin mitä vaan voi odottaa- onneksi tämä kissan asiat päättyivät lopulta hyvin.

Niin vain on, että parisuhde on aikuiselämän tärkein kiintymyssuhde. Riippumatta suhteen laadusta se on suhde, jossa koemme nimenomaan tarvetta tulla hyväksytyksi. Parisuhteessa suurin osa meistä kokee tyydytystä saadessaan kokea olevansa jollekin erityinen ja tarpeellinen. Eron tullessa moni ihminen pelkää, että tämä johtaa siihen, että hän elää tämän jälkeen pitkään ja pahimmassa tapauksessa elämänsä loppuun asti yksin. Monesti myös uskotaan, että parisuhde on edellytys onnelliselle elämälle, vaikka näin se ei välttämättä ole.

Toisin kuin jossain muissa maissa, Suomessa on varsin pitkään ollut varsin korkea kynnys hakea apua vaikeassa elämäntilanteessa esimerkiksi käymällä terapeutilla. Ei liene yleistys, jos todetaan, että erityisen korkea se on ollut miehillä ja maaseudulla. Onneksi tältä osin asenne on jokseenkin nopeasti maassamme muuttunut, ja toivottavasti sama kehitys jatkuu tulevaisuudessakin.

Joskus kuitenkin terapeutti saattaa löytyä lähempänä kuin olemme arvanneetkaan.

Meillä saattaa olla kotona perheenjäsen, joka aavistaa ennen kuin itse edes huomaat, milloin olet tulossa kipeäksi tai kun olet surullinen. Hän tulee luoksesi, tyrkkää sinua kuonolla tai makaa vain vierelläsi vartioiden sinua.

Talo ei olekaan hiljentynyt, etkä ole yksin. Sinulla on nelijalkainen ystävä, jolle puhua. Hän aina tervehtii sinua iloisesti, kun tulet kotiin. Hän yhä tarvitsee sinua enemmän kuin koskaan, ja voitte tehdä samoja asioita kuin ennen; harrastaa, käydä lenkillä ja niin edelleen.

Tämä nelijalkainen ystäväsi ei myöskään ole lainkaan samaa mieltä kuin sinusta parisuhteesta eronnut ihminen – vaikkapa että olet narsisti vailla tunteita, joka ei koskaan ajatellut häntä vaan vain itseään. Lemmikki taas näkee sinut maailman parhaana isäntänä/emäntä ja kaverina, jonka kanssa hän haluaa jakaa loppuelämänsä.

Olet siis itseasiassa aika onnellisessa asemassa, kun sinulla on tällainen kaveri, etkä ole laisinkaan yksinäinen. Saatat kyllä olla eronnut ihmisestä, jolta yrityksistä huolimatta et saanut tunnetta ja kokemusta tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olet. Sinulle kuitenkin jäi lemmikki, jolta voit pyyteettömästi saada kokemuksen, että tulet hyväksytyksi ja rakastetuksi.

Anna mennä täysillä ja jatka matkaa tämän nelijalkaisen kaverisi kanssa, tuli tai ei kaksijalkainen myöhemmin seuraksi matkallesi.

Tiedämme jo entuudestaan, että jotkut ihmiset ovat valmiita käyttämään omia lapsiaan välikappaleena, kun erossa halutaan tehdä pahaa ja satuttaa toista osapuolta. On hyvä huomata, että tällainen kiusanteko ja toisen satuttaminen onnistuu erossa myös lemmikkieläimen välityksellä.

Esimerkkinä tällaisesta käytöksestä on tarina, jossa mies ja nainen erosivat ja hyvin riitaisan eron myötä päädyttiin oikeudessa käsittelemään myös sitä, kummalle pariskunnan yhteinen kissa kuului. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella oli selvää, että kissan luovuttanut henkilö (nainen) katsoi, että oli antanut kissan toiselle osapuolelle (miehelle) vastikkeeksi miehen tekemästä työstä. Nainen toi kuitenkin oikeuden käsittelyssä ilmi, kuinka kissa oli aina ollut hänelle läheinen ja kuinka hänellä ja kissalla oli emotionaalinen side, jollaista miehellä ja kissalla ei ollut. Kissaa koskeva asia ratkesi siten, että oikeus katsoi kissan olevan irtainta omaisuutta, jolloin se kuului täysin omistusoikeuksin miehelle. Mies siis muodollisesti voitti kissaa koskeneen riidan, jonka kissa ja nainen hävisivät. Juhliessaan avustajansa kanssa voittoaan mies tuli paljastaneeksi, että ei edes halunnut kissaa, vaan kyse oli ainoastaan periaatteesta.

Toisessa tarinassa oli kyse siitä, että nainen muutti yllättäen pois pariskunnan yhteisestä kodista ja vei mennessään molemmat taloudessa eläneet kissat. Toisen kissoista mies oli saanut naiselta merkkipäivälahjana vuosia sitten, ja kissa oli samanlainen maalaiskissa, joka miehellä oli ollut pikkupoikana. Eron yhteydessä nainen riiteli miltei kaikesta ja vielä vähän enemmästä, eikä mies tohtinut sekoittaa kissaa mukaan repiviin riitoihin. Tilanteen osoittaessa parantumisen merkkejä mies kuitenkin avasi lakimiesten välityksellä keskustelun kissan palauttamisesta, sillä mies tiesi kissan nauttivan elostaan omalla kotipihallaan, josta nainen oli siis vienyt kissan pois. Nainen kieltäytyi palauttamasta kissaa erinäisin perustein ja väitti muun muassa miehen inhoavan kissaa, peruneensa lahjan ja lopulta miehen lahjoittaneen kissan naiselle. Väitteiden esittämistä ei suinkaan hillinnyt se, että nainen tiesi väitteiden olevan perusteettomia ja että myös entisen pariskunnan lähipiiri tiesi väitteiden olevan perusteettomia. Miehelle ei jäänytkään tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin viedä asia oikeuden ratkaistavaksi, sillä rakkaan kissan hylkääminen perusteettomien väitteiden perusteella ei vastannut miehen käsitystä lemmikin hyvinvoinnin turvaamisesta. Tässä vaiheessa nainen kuitenkin muutti mielensä ja totesi kaiken aikaisemmin kerrotun pitävän edelleen paikkansa, mutta omien elämänmuutosten vuoksi hän halusikin antaa kissan takaisin miehelle.

Mitä yhteistä ja mitä erovaisuuksia näillä edellä kuvatuilla kahdella tarinalla on?

Ensimmäinen tarina on fiktiivinen kuvaus sarjasta Pohjolan laki ja toinen tarina on kuvaus todellisen elämän tapahtumista. Fiktiivistä tarinaa kissan omistajuutta koskevasta riidasta on kuvattu absurdiksi Kalevan arvostelussa, mutta tosielämän tarinan myötä käy selväksi, että kyseiset riidat eivät suinkaan ole absurdeja, vaan tähän päivään ja arkielämään sijoittuvia riitoja. Absurdia tarinoissa lienee ainoastaan se, että ihmiset tosiasiassa kykenevät edellä kuvattujen tarinoiden mukaiseen menettelyyn.

Näillä lemmikkieläimiä koskevilla tapauksilla on paljon samoja piirteitä lasta koskevien huoltoriitojen kanssa. Tämä on toisaalta varsin luonnollista, sillä niin lapsista kuin lemmikeistä on riitelemässä kaksi aikuista ihmistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ihmiset toimisivat näin, vaan kyseiseen menettelyyn sortuvilla ihmisillä voi hyvin olla tunnepuolen haasteita, ja nimenomaan haasteita toisiin ihmisiin ja eläimiin kohdistuvien tunteiden kanssa. Jollei tällaisia haasteita olisi, niin kuinka voidaan selittää se, että henkilö kykenee olemaan välittämättä eläimen hyvinvoinnista, ja antaa samalla silmittömän tarpeen kostaa ja aiheuttaa kipua toisessa ihmisessä ohjata toimintaansa.

Ensimmäisessä tarinassa miehen saavutettuaan tavoitteensa hän haluaakin luopua kissasta. Toisessa tarinassa nainen ei osoita kiinnostusta kissan hyvinvointia kohtaan, vaan kissan kohtalo ratkeaa naisen elämäntilanteessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kissan etu toteutuu siis vasta, kun se on myös naisen edun mukaista. Moni varmaan tunnistaa, että molemmissa tapauksissa henkilöillä on selviä vaikeuksia laittaa omia tunteitaan syrjään ja he purkavat kissaan liittymättömiä tunteitaan kuitenkin kissaa käyttämällä välineenä. Näitä käyttäytymismallin piirteitä voi selittää myös erilaiset persoonallisuushäiriöt, jotka voivat tehdä riitatilanteista entistä vaikeampia.
Tähän peilaten tarinoiden absurdit piirteet selittyvät ehkä hieman paremmin, mutta se ei poista sitä seikkaa, että menettelyllä aiheutetaan paljon kärsimystä niin välikappaleina oleville lemmikeille kuin niille henkilöille, jotka joutuvat tällaiselle menettelylle erossa altistumaan. Tahto taistella oman lemmikkinsä hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta tarkoittaa kuitenkin sitä, että ihmiset eivät käänny pois tällaisesta tilanteesta, vaan pyrkivät saamaan aikaan lemmikin kannalta parhaan ratkaisun, jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Kun esine tai kiinteistö omistetaan yhdessä ja tästä yhteisestä omistusjärjestelystä halutaan tai joudutaan luopumaan, lähtökohta on, että jokaisella omistajalla on oikeus saada yhteisomistuksesta erotettua omaa omistusoikeuttaan vastaava osuus. Jollei tämä ole käytännön syistä mahdollista, tulee kohde myydä ja saadut varat tilitetään omistusoikeuksien mukaisessa suhteessa. Huomionarvoista kuitenkin on, että aviopuolisoiden kohdalla noudatetaan avioliittolakia ja laissa on säädetty erikseen menettelystä tällaisessa tilanteessa.

Kuinka sitten menetellään yhteisomistuksessa olevan kissan tai koiran kanssa? Tässä tarkastelun lähtökohtana on, että yhteisomistus on riidaton. Omistusoikeutta koskeva kysymys ja omistajuuden määräytyminen on toisen blogitekstin arvoinen kysymys.

Tällä hetkellä vallitseva kanta on se, että lemmikkiä käsitellään oikeusjärjestelmässämme irtaimena omaisuutena ja tästä seuraa se, että lemmikkeihin voidaan soveltaa yhteisomistusta koskevaa lakia.

Kuinka asiassa tulisi siis oikeaoppisesti edetä?

On selvää, että lemmikkiä ei ainakaan voida jakaa. Mikäli osapuolet eivät saa sovittua asiaa, niin käräjäoikeudesta tulisi hakea määräystä uskotun miehen määräämiseksi. Uskotun miehen tehtävänä olisi tällöin huolehtia lemmikin myymisestä, minkä jälkeen myynnistä saadut varat jaetaan omistusoikeuksien mukaisessa suhteessa. Luonnollisin ostaja tällaisessa tilanteessa olisi jompikumpi lemmikin ”vanhoista” omistajista.

Tällainen menettely on kuitenkin lähtökohtaisesti luotu esineitä varten, ja sen soveltuvuudesta elävien olentojen tulevaisuuden ratkaisemiseen voidaan olla montaa mieltä. Tällaiseen nurinkuriseen tilanteeseen voidaan kuitenkin ajautua varsin helposti, sillä ihmisten riidellessä terve järki ja sovinnollinen ajattelu joutuvat useimmiten taka-alalle.

Edellä kuvattu menettely tekee ilmeiseksi sen epäkohdan, että lemmikkien aseman ja eläinten oikeuksien huomioiminen ei toteudu niissä tilanteissa, joissa lemmikkien kohtaloa ratkotaan samassa menettelyssä kuin vaikkapa design-huonekalujen. Lemmikkien aseman parantaminen omistajiensa erossa edellyttäisi siis uudenlaisia tapoja ajatella ja irtaantumista siitä ajattelusta, että lemmikit olisivat irtainta omaisuutta.

Tällä hetkellä joudumme kuitenkin soveltamaan voimassa olevaa lakia ja ratkomaan lemmikkien asioita samassa menettelyssä kuin irtainta omaisuutta koskevia kiistoja ratkotaan. Tällaiseen nurinkuriseen tilanteeseen joutuminen voidaan kuitenkin välttää sopimalla lemmikin asioista eron varalta jo etukäteen. Todennäköisesti omistajat ovat tällöin myös sellaisessa mielentilassa, että asioista pystytään sopimaan lemmikin etu edellä.