Lemmikkien omistajien erot ja omistajien haastavat persoonat

Tiedämme jo entuudestaan, että jotkut ihmiset ovat valmiita käyttämään omia lapsiaan välikappaleena, kun erossa halutaan tehdä pahaa ja satuttaa toista osapuolta. On hyvä huomata, että tällainen kiusanteko ja toisen satuttaminen onnistuu erossa myös lemmikkieläimen välityksellä.

Esimerkkinä tällaisesta käytöksestä on tarina, jossa mies ja nainen erosivat ja hyvin riitaisan eron myötä päädyttiin oikeudessa käsittelemään myös sitä, kummalle pariskunnan yhteinen kissa kuului. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella oli selvää, että kissan luovuttanut henkilö (nainen) katsoi, että oli antanut kissan toiselle osapuolelle (miehelle) vastikkeeksi miehen tekemästä työstä. Nainen toi kuitenkin oikeuden käsittelyssä ilmi, kuinka kissa oli aina ollut hänelle läheinen ja kuinka hänellä ja kissalla oli emotionaalinen side, jollaista miehellä ja kissalla ei ollut. Kissaa koskeva asia ratkesi siten, että oikeus katsoi kissan olevan irtainta omaisuutta, jolloin se kuului täysin omistusoikeuksin miehelle. Mies siis muodollisesti voitti kissaa koskeneen riidan, jonka kissa ja nainen hävisivät. Juhliessaan avustajansa kanssa voittoaan mies tuli paljastaneeksi, että ei edes halunnut kissaa, vaan kyse oli ainoastaan periaatteesta.

Toisessa tarinassa oli kyse siitä, että nainen muutti yllättäen pois pariskunnan yhteisestä kodista ja vei mennessään molemmat taloudessa eläneet kissat. Toisen kissoista mies oli saanut naiselta merkkipäivälahjana vuosia sitten, ja kissa oli samanlainen maalaiskissa, joka miehellä oli ollut pikkupoikana. Eron yhteydessä nainen riiteli miltei kaikesta ja vielä vähän enemmästä, eikä mies tohtinut sekoittaa kissaa mukaan repiviin riitoihin. Tilanteen osoittaessa parantumisen merkkejä mies kuitenkin avasi lakimiesten välityksellä keskustelun kissan palauttamisesta, sillä mies tiesi kissan nauttivan elostaan omalla kotipihallaan, josta nainen oli siis vienyt kissan pois. Nainen kieltäytyi palauttamasta kissaa erinäisin perustein ja väitti muun muassa miehen inhoavan kissaa, peruneensa lahjan ja lopulta miehen lahjoittaneen kissan naiselle. Väitteiden esittämistä ei suinkaan hillinnyt se, että nainen tiesi väitteiden olevan perusteettomia ja että myös entisen pariskunnan lähipiiri tiesi väitteiden olevan perusteettomia. Miehelle ei jäänytkään tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin viedä asia oikeuden ratkaistavaksi, sillä rakkaan kissan hylkääminen perusteettomien väitteiden perusteella ei vastannut miehen käsitystä lemmikin hyvinvoinnin turvaamisesta. Tässä vaiheessa nainen kuitenkin muutti mielensä ja totesi kaiken aikaisemmin kerrotun pitävän edelleen paikkansa, mutta omien elämänmuutosten vuoksi hän halusikin antaa kissan takaisin miehelle.

Mitä yhteistä ja mitä erovaisuuksia näillä edellä kuvatuilla kahdella tarinalla on?

Ensimmäinen tarina on fiktiivinen kuvaus sarjasta Pohjolan laki ja toinen tarina on kuvaus todellisen elämän tapahtumista. Fiktiivistä tarinaa kissan omistajuutta koskevasta riidasta on kuvattu absurdiksi Kalevan arvostelussa, mutta tosielämän tarinan myötä käy selväksi, että kyseiset riidat eivät suinkaan ole absurdeja, vaan tähän päivään ja arkielämään sijoittuvia riitoja. Absurdia tarinoissa lienee ainoastaan se, että ihmiset tosiasiassa kykenevät edellä kuvattujen tarinoiden mukaiseen menettelyyn.

Näillä lemmikkieläimiä koskevilla tapauksilla on paljon samoja piirteitä lasta koskevien huoltoriitojen kanssa. Tämä on toisaalta varsin luonnollista, sillä niin lapsista kuin lemmikeistä on riitelemässä kaksi aikuista ihmistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ihmiset toimisivat näin, vaan kyseiseen menettelyyn sortuvilla ihmisillä voi hyvin olla tunnepuolen haasteita, ja nimenomaan haasteita toisiin ihmisiin ja eläimiin kohdistuvien tunteiden kanssa. Jollei tällaisia haasteita olisi, niin kuinka voidaan selittää se, että henkilö kykenee olemaan välittämättä eläimen hyvinvoinnista, ja antaa samalla silmittömän tarpeen kostaa ja aiheuttaa kipua toisessa ihmisessä ohjata toimintaansa.

Ensimmäisessä tarinassa miehen saavutettuaan tavoitteensa hän haluaakin luopua kissasta. Toisessa tarinassa nainen ei osoita kiinnostusta kissan hyvinvointia kohtaan, vaan kissan kohtalo ratkeaa naisen elämäntilanteessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kissan etu toteutuu siis vasta, kun se on myös naisen edun mukaista. Moni varmaan tunnistaa, että molemmissa tapauksissa henkilöillä on selviä vaikeuksia laittaa omia tunteitaan syrjään ja he purkavat kissaan liittymättömiä tunteitaan kuitenkin kissaa käyttämällä välineenä. Näitä käyttäytymismallin piirteitä voi selittää myös erilaiset persoonallisuushäiriöt, jotka voivat tehdä riitatilanteista entistä vaikeampia.
Tähän peilaten tarinoiden absurdit piirteet selittyvät ehkä hieman paremmin, mutta se ei poista sitä seikkaa, että menettelyllä aiheutetaan paljon kärsimystä niin välikappaleina oleville lemmikeille kuin niille henkilöille, jotka joutuvat tällaiselle menettelylle erossa altistumaan. Tahto taistella oman lemmikkinsä hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta tarkoittaa kuitenkin sitä, että ihmiset eivät käänny pois tällaisesta tilanteesta, vaan pyrkivät saamaan aikaan lemmikin kannalta parhaan ratkaisun, jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *