Oikeudet & velvollisuudet

Koiran, kissan tai muiden lemmikkien oikeuksien turvaaminen on omistajien velvollisuus
(Jan-Olof Nyholm, VT)

Lehtienpalstoilla on viime aikoina kirjoitettu paljon Suomen vallanneesta koirabuumista ja esimerkiksi MTV Uutiset on raportoinut lemmikkien suosiosta seuraavalla otsikolla ”Korona sai ihmiset hankkimaan koiranpentuja entistä enemmän, mitä seurauksia buumilla voi olla?” Uutisissa on kiitettävästi käsitelty myös niitä velvollisuuksia, joita lemmikin hankintaan liittyy.

Koiran tai kissan hankintaa tulisi edeltää samanlainen harkinta, jota lasta toivovat henkilöt tekevät ennen yhteistä päätöstään yrittää lasta. Harkitun päätöksen tekeminen osoittaa kykyä ottaa vastuuta niin lapsen kuin eläimen oikeuksien turvaamisesta. Lasten suhteen yhteiskunta on säätänyt vanhemmille lakisääteisen velvollisuuden huolehtia lapsen elatuksesta vanhempien elatuskykyjen mukaisessa suhteessa, mikäli vanhempien tiet myöhemmin eroavat. Lasten kohdalla on myös säädetty tarkemmin siitä, miten lasten asumisesta ja muista asioista päätetään, kun vanhemmat eivät asu yhdessä. Lapsille voidaan myös turvata tuomioistuimessa oikeus olla ja viettää aikaa sen vanhemman luona, jonka luokse lapsen asumista ei ole määrätty.

Koirien ja kissojen oikeuksista on sen sijaan säädetty eläinsuojelulaissa, mutta eläinsuojelulaki ei ota mitään kantaa siihen, miten koiran tai kissan edut ja oikeudet tulee toteuttaa omistajien muutettua eri osoitteisiin. Eläimet ovat kuitenkin tuntevia olentoja, joilla on oikeus laadukkaaseen elämään. Ihmisten ja eläinten suhde on vastavuoroinen, eikä ihmisten velvollisuus huolehtia karvaisesta perheenjäsenestään lopu siihen, että omistajien tiet eroavat.

Lemmikin pitoon liittyy tänä päivänä paljon merkittäviä taloudellisia velvoitteita ja kustannuksia. Kyse ei ole pelkästään päivittäisistä huolenpitoon ja ruokailuun liittyvistä kuluista, sillä esimerkiksi eläinlääkärikulut saattavat nousta tuhansiin euroihin. Toisin kuin lasten osalta, laissa ei ole säädetty, miten lemmikin oikeudet määräytyvät vanhempien erotessa. Kenen luo lemmikki jää asumaan, kuka vastaa kustannuksista (elatusvelvollisuus) ja kuinka päätökset lemmikkiä koskevissa tärkeissä asioissa tehdään (huolto)? Onko lemmikillä oikeus tavata ja olla yhdessä muualla asuvan omistajansa kanssa (tapaamisoikeus)?

Lainsäädäntö lähtee siitä lähtökohdasta, että eläintä käsitellään irtaimena esineenä.
Lainsäädäntöä ei ole laadittu sillä ajatuksella, että irtain esine voisi olla tunteva olento, jolla on emotionaalisia vuorovaikutussuhteita useampaan kuin yhteen ihmiseen.

Kun olen hoitanut perheoikeudellisia asioita, olen törmännyt liian usein siihen, että lasta käytetään erossa vanhempien keskinäisten riitojen välikappaleena, eivätkä eroavat aikuiset osaa tarkastella lapsen asioita lapsen edun kannalta. Samanlaista menettelyä on ollut havaittavissa tilanteissa, joissa perheessä on lemmikki. Suomalaisessa draamasarjassa Pohjolan laki on osuva esimerkki tällaisesta vahingollisesta menettelystä, jossa lemmikkiä käytetään välineenä toisen osapuolen satuttamiseksi. Draamasarjassa mies vie ”irtainta omaisuutta” eli kissaa koskevan asian ja vaimonsa oikeuteen, mutta miehen motiivit ovat aivan toisaalla kuin kissan hyvinvoinnissa.

Mikäli vanhemmat eivät saa päätettyä lasten asioista eron yhteydessä, lasten etua valvoo, ja lasten asioista päättää viime kädessä tuomioistuin, lapsen huollosta ja elatuksesta annetun lainsäädännön perusteella. Koirillemme, kissoillemme ja muille lemmikeillemme ei kuitenkaan ole annettu samanlaista oikeussuojaa lainsäädännön puitteissa, eikä kukaan valvo lemmikin oikeuksien toteutumista erotilanteissa.

Käsitykseni ja käytännön kokemukseni perusteella suosittelen vahvasti, että ennen lemmikin hankkimista osapuolet sopivat kirjallisesti siitä, miten osapuolet sitoutuvat yhdessä vastaamaan ja huolehtimaan uudesta perheenjäsenestään koko hänen elämänsä ajan, myös mahdollisen eron jälkeen. Koen vahvasti, että tämän keskustelun käyminen ja yhdessä sovitun kirjaaminen on jokaisen lemmikin hankkivan henkilön ja eläimen oikeuksia kunnioittavan henkilön velvollisuus. Tällä varautumisella voidaan välttää nelijalkaista ystäväämme koskevat riidat, jotka eron jälkeisten näkemyserojen vuoksi voivat nousta pintaan.